tiistai 14. kesäkuuta 2011

Mu Kaanaani



Paksurunkone mänty seisoo liki Pori ja Mäntyluado välist paanaa Yyteri tehtaitte alueel. Mänty kuulu 1950-luvul ja sitä aikasempin vuaskymmenin Kaanaa talloo. Isos männys oli keinu, josa määki lapsen oti monet hyvät vauhdit. Keinust oli näkymät rautatiäl ja männy viäres oleva suuli katol.

1959 sen Kaanaa kulmakunna ihmiste täyty lähtee ja muuttaa pois ko sin liki rakennettii tehdas, jota sillo sanottii titaanitehtaaks. Tehdas kuulu Vuarikemial ja sittemmi Kemiral. Viime syksyn tiätääkseni Kemirast tuli isos yrityskaupas Sachtleben Pigments. Alueel o iso lämpövoimalaki ja lämpöputki kulkee Yyterist kaupunkii astikka.

Aikoinas ko tehdast aljettii rakentammaa, se oli minul hahmoton viholline, joka anasti mu kotini, karkotti mee mual asumaa, otti mee maat (kyl mun vanhemmilleni hinta maksettii), tuhos mu ihanat uimapaikkani, leikkipaikkani, lehdokkimettäni, siäni- ja marjapaikkani ja mu rakkaa Isokiveni. Minul tehtaa rakentamine mu piänes mailmasani oli jonkullaine iso ympäristökatastrofi. Mut ei kukkaa kysyny minult. En sunkaa mää osannu ajatel, et tehdas anto töit ihmisil ja et siit oli jottai hyätyy.




Ihmiste täyty muuttaa pois mut mänty viäl jatkaa elämääs enttisel paikallas. Sen alaoksat näyttää kuivettunneilt.

















Kauvvempaa kattottun se viäl nousee muit puit korkeemmal ja sen latva o aika rehevä ja iso. Se o pitäny puales ympäril kassoovil koivuil.

Siskoni Auli kans käytii lapsuutemme Kaanaas. Tai oikeastas se ei ol Auli lapsuude Kaanaa, ko hän oli vast kolme vuade vanha mee siält muuttaissamme. Hän sannoo, ettei sil paikal ol hänel mittää erityist merkityst, ko hän muistaa siält nii vähä. Mää oli sillo kymmene vanha. Kaanaa o ain jääny mul jonkullaiseks kadotetuks paratiisiks ja menetetyks ihanuudeks. Nykki ko me mentii sin kattomaa, Auli väitti, et mää joudui siäl ihan hurmoksee ja tuli kummalliseks, painoi kippeitte polveini kans niinko hirvi vaikeekulkusis pusikois.

Aika liki mäntyy löyty Kaanaa sauna kivijalka. Siäl saunas määki ole käyny kymmene vuade ikkää astikka.

Kaanaa sauna kivijalka.



















Mee kulku jatku ruahikos ja pöheikös. Puit oli kaadettu ristii rastii sähkölinja tiält. Viimitteeks ko mää tääl oli, ei ollu viäl sähkölinjaa, en ainakaa huamannu. Tälläi alkusuvel tääl pääsee viäl kohtalaisesti liikkumaa ja näkkee ympärilles. Loppusuvel tääl o viidakko.

Liki saunaa o vanha kaivo raunio.

Kaivo kansi. 


















Ylitte piha ja vastapäät kaivoo oli Kaanaa talo. Sihe kuulu kuisti, kööki, pirtti ja kamari. Mu miälestäni se oli iso talo mut kivijallaast, joka viäl o ruahikos, ni siit kivijallaast päätelle talo o ollu aika piäni.

Kaanaa talo kivijallaa yks nurkkakivi. 



















Talo toisel pual o viäl vanha kellari hahmosas.


Kaanaa kellari. 


















Täs samas kellaris meenki talviset silakat ja perunat ja hillot oli korjus koko 1950-luvu.

Tuntuu liikuttavalt et pihapiiris yhä vaa kassoo vanhoi pensait, vaik tämä paikka o ollu aution jo yli 50 vuat.

Ruusumarjapensas kylpee ilta-aurinkos.




Sireenitaimet sinnittellee pöheikös.





Juhannusruusuuki siäl o, mut en huamannu yhtää knuppii. Juhannusruusut o jääny aika varjoo, ko o nii paksuu pöheikköö ympäril.


















Nokkoskasvustost tiätää et täsä oli huussi, josa meki käytii, ja navetto. Huussi seinäs oli tämätapane lyhennelmä tai toisinto Arvid Järnefelti runost:

Usein maailmassa avarassa
ei toivon kipinää näy
vaan tässä huonehessa ahtahassa
aina hyvin käy.
Jos kohta ei tahdo onnistaa
niin istuu vaan ja ponnistaa...

Kaanaalaiset oli mun äitini kasvatusäiti sukulaisii ja mee kivoi naapureit. Me käytettii hee saunaa, huussii, suulii ja kellarii. Kaivooki käytettii sihe astikka ko saatii oma kaivo.

Siit huussi tykköö mentii vilte piäne pello poikki ja sit oli mee talot. Ensiks oli pikkune mökki, jota sanottii Täti mökiks, ja heti sen takan mee oma talo. Niist ei ol mittää jälliil, ei edes kivijalkaa. Ihan talopaika viärest kulkee iso asfalttitiä tehtaal päi. Mää tunne krapinaa jalvoisani ja kumarru kattomaa. Sammaleitte alt tullee pala jotaki rakennusmateriaalii, olisko kattohuapaa vai jottai pohjaeristet? Olisko tämä mee vanha koto paikka?

Pala hävitety talo kattohuapaa?



















Ihan siin melkei samas paikas kassoo maamuuraimii. Juu! Mää muista ne, Mut ei niit enne mee pihas kasonnu, niit oli pello-ojis. Ne pellot oli siin Vanha ja Uude Kaanaa välis. Se väli o ihan mettittyny.

Maamuuraimen kukka. 


















Kaanaa pihapiiri viärest, melkei ylitte, kulkee ny sähkölinja. Tääl näyttää kauniilt ja rauhalliselt. Ei uskos et tämä o tehtaa aluet. Aurinko paistaa ja linnut laulaa kuaros, oikee sydämme kyllyydest.



















Peippone istuu koivuoksal ja livertää.


16 kommenttia:

  1. Ihana kertomus vanhasta kotipaikasta! Lapsuuden maisemat ovat aina ne rakkaimmat :)

    VastaaPoista
  2. Vähän kuin jännitysnäytelmä. Siis siitä, mitä löytyy. Hyttysten ininä vain puuttui. Odotin koko ajan sitä vuorta, että se on viimeisessä kuvassa, se tulee ehkä myöhemmin..

    VastaaPoista
  3. Entisenä Kaanaan asukkina, olen minäkin muutaman kerran etsinyt jälkiä siitä, mitä ja missä ennen oli. Minunkin löytöjäni olivat kivijalkat, kellari, nokkoset ja se suuri mänty, jossa oli keinu. Vaikka en asunut montaa vuotta Kaanaassa, herättää kertomuksesi voimakkaita tunteita.
    Leena

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Sirpa & Kollo, Auli ja Leena!

    Auli, ne hyttyset tullee myähemmi, niinko vuariki. Tää o jatkokertomus...

    Leena, mukavaa et sääki osallistuit tähä mee reissuu.

    VastaaPoista
  5. Suruliseksi vähän teki mielen juttusi. Mun mielestäni koko kemira oli saanu vierä Raumal. Mäntyluodontiekin on ihan keltanen. Mitä mahtaa Yyterin sannoilla olla ku se tehtaan piippu oikein hönkii.

    Teuvo Noormarkusta

    VastaaPoista
  6. Teuvo, kyl mää ole koko ikäni hiukka surru sitä lapsuude maisema menetyst. Toisaalt en olis varmaa koskaa menny oppikouluu enkä lähteny mailmal, jos oltas jääty asumaa Yyterii. On se pakkomuutto saanu hyvvääki aikaa mu elämässäni. En yhtää ossaa kuvitel, misä olsi ilma sitä tehtaapiippuu, enkä sitä olsinki onnellisempi vai onnettomampi.

    VastaaPoista
  7. Vähän tuli tännekin surullinen olo. Lapsuuden paikat ja maisemat ne on rakkat ja jää pysyvästi mieleen. Minunkin lapsuuden mummula purettin vuosia sitten ja kävin tyhjällä tontilla katsomassa. Niityksi se oli muuttunut.

    VastaaPoista
  8. Paula Kristiina, monel taval voidaa noit lapsuude maisemii menettää. Ain ei sota ol syy siihe, on meil monil rauhanomasiiki syitä. Lapsuude muistot o nii merkittävvii, et menetyksetki tuntuu suuremmilt ko myähemmi elämäs.

    VastaaPoista
  9. Jännittävää ja haikeaa. Minäkin olen aikani murehtinut entisen kesähuvilamme ympäristön muuttumista ja sieltä pois lähtemistä. Mutta maailma muuttuu, ja muuta tulee tilalle.

    VastaaPoista
  10. Näköjää näit rakkaaa lapsuude ympäristö menetykasii o yhdel jos toisellaki. Uusii tullee tilal, mut uusis voi kolahtaa se, mikä muistuttaa sitä vanhaa tärkeet maisemaa tai muut tuttuu asiaa. Jos o kumminki kerra saanu juurtuu ja kiintyy jonneki, se voi ehkä ol pohja sil et voi juurtuu mualleki.

    VastaaPoista
  11. Kertomuksesi herätti haikeutta minussakin.
    Voi vain kuvitella miten vaikeaa kymmenvuotiaan on ymmärtää tehtaan tulemista omille lemmikki- ja uimapaikoille.
    Mutta kuten niin viisaasti viimeiseesä kommentissa sanot. Kun on saanut rauhassa juurtua johonkin, on saanut hyvän pohjan elämääle ja uskaltaa juurtua uuteenkin paikkaan.

    VastaaPoista
  12. Kiitos mahtavan hianost ja liikuttavast kotiseuturetkest! Tämä o minul tärkeet tiatoo, ko en voi muistaa mittää itte enkä siis ossaa kertoo jälkikasvullekkaa. Ny laita tämä ploki jokkaisel meil, jotka ollaa lähtösi tua männy juurelt. Kauniisti kerrottu ja ihanat kialokuvat kans toises plokis. Ei muuto ol montaakaa päivää, ko Mirja muisteli Hilkkaa ja häne kialopaikkojas, mist heil oli ollu puhe. Kiitos viäl oikee syrämest!
    Marja

    VastaaPoista
  13. Voi Paula kiitos, tätä oli ihanan haikeeta lukea. Etsittiin viime kesänä MK:n kanssa noita jälkiä, mentiin siitä Jussilan vanhan linja-autotallin nurkalta pöheikköön. En löytänyt noita paikkoja, hain mm. isoa mäntyä takellarin raunioita. Mutta muistonikin ovat useita vuosi sinun muistojasi niukemmat ja hahmotusmuistot lapsemman. Täytyy tehdä uusintaretki tänä kesänä.
    Totta se on, että Kaanaa on meidän perheen "Karjala". Kun vanhat karjalaiset muistelee kotiseutujaan ajan kultaamana, ymmärrän heitä. Vaikka olen länsisuomalainen.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Marja kiittämäst! Ihan minnuuki liikuttaa nämä kiitokset. Ja terveisii Mirjal ja teil muil kaanaalaisil!

    VastaaPoista
  15. Päivi, parhaite ne kivijallaat löytää sillai et mennee rautatiä kaut. Rautatiält näkkee se iso männy. Rautatiäreunus o levvee ja oja matala, siit pääsee helposti. Isost männyst vasemmal o sauna, siit viäl vasemmal kaivo, siit "piha" poikki o Kaanaa talo (talo viäres oikeel pual o keltaseks maalattu iso autorenkas maamerkkin). Talost oikeel kärel o se kellari. Hakemise tekkee ny viäl vaikeemmaks se, et sähkölinja alt o kaarettu ristii rastii puit ja muutonki siäl o myähemmi suvel aika pöheikkö. Sillo sit nokkoset o isoi ja niist tunnistaa huussi ja naveto paika. Nyte ne nokkoset oli viäl aika matalii.

    VastaaPoista

Tähä voit jättää oma tervetullee puumerkkis eli kommenttis!